Siirry sisältöön
Uutiset

Wippii Work konserni on matkalla Suomen suurimmaksi sisälogistiikan alalla

Julkaistu 25.02.2021 Lukuaika: 2 min

Vuonna 2020 kasvoimme yli 40 prosenttia ja konsernin liikevaihto ylitti 10 miljoonan haamurajan. Toiminta oli kannattavaa kaikissa konsernin yhtiöissä.

Voimakas kasvu jatkuu myös vuonna 2021. Varmistuneiden sopimuksien ja asiakkuuksien myötä, tulemme palkkaamaan jälleen vähintään 100 uutta työntekijää. Kasvuennuste vuodelle 2021 on 30-40 prosenttia.

Olemme erittäin ylpeitä siitä, että samaan aikaan kun henkilöstöpalvelualan (meidän kilpailijoiden) kokonaisliikevaihto on Suomessa laskenut kymmeniä prosentteja, olemme pystyneet ja pystymme myös jatkossa kasvamaan ja vahvistamaan omaa osuuttamme markkinasta.

Aiomme olla Suomen ainoa varteenotettava henkilöstöpalvelualan yritys logistiikan alalla vuoteen 2024 mennessä!

Laajennamme konsernirakennettamme jälleen kahdella uudella tytäryhtiöllä pysyäksemme kilpailukykyisenä ja selkiyttääksemme toimintoja.

Vahvistamme maantieteellistä läsnäoloamme ja palkkaamme omia hallinnollisia toimihenkilöitä sekä Turkuun että Tampereelle. Vuonna 2021 aiomme olla yhtä vahvoja ja yhtä isosti läsnä myös näissä kaupungeissa, kuin mitä olemme PK-seudulla.

Vahvistamme ja laajennamme samalla omia päivystysaikojamme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Kuten asiakkaamme jo tietävät, meidät on tähänkin asti tavoittanut 365 päivänä vuodessa, mutta jatkossa teemme sen entistä systemaattisemmin.

Jatkamme vuonna 2021 toimintojen kehittämistä ja automatisointia omissa prosesseissamme. Wippiin kännykkä apin on ladannut jo sadat työntekijät. Tavoitteenamme on täyttää asiakkaidemme tilaukset nopeammin kuin koskaan. Ennen olemme luvanneet työntekijät töihin parissa tunnissa tilauksesta, tätä aikaa lähdetään nyt pienentämään.

Nopeasta kasvusta huolimatta, emme kelpuuta asiakkaiksemme ketä tahansa! Meille työntekijöiden hyvinvointi ja jaksaminen on todella tärkeä tavoite, joka meidän asiakkaiden tulee jakaa. Suomen parhaiten hyvinvoivat työntekijät tekee töitä Wippiillä!

Asiakkaille kiitos!

Työntekijöille kumarrus!

Kilpailijoille tsemppiä!

-Markus Suonpää, yrittäjä / tj

 

Uutiset

Lue myös nämä jutut

Uutiset

InfoCare on nyt osa Onitio konsernia ja yhteistyömme jatkuu Onition kanssa

Uutiset

Lehtipiste ja Pakettipiste aloittavat yhteistyön Wippii Work konsernin kanssa

Uutiset

PostNord aloittaa yhteistyön Reaktin kanssa Espanjassa!

Uutiset

Wippii Work täytti 13 vuotta – Ennätysnopean kasvun siivittämänä