Työhyvinvointi ja tuottavuus
Työhyvinvoinnilla liiketoiminnan kasvua
Työhyvinvointi työelämässä on tärkeää, koska tutkimuksen mukaan Onnellinen ihminen on 12 % tuottavampi*. Työhyvinvointiin kannattaa panostaa, sillä se sitoo koko henkilöstöä toimimaan yhdessä paremmin ja osallistumaan hankkeisiin, jotka ovat hyödyllisiä henkilöstötyytyväisyyttä ja yhteisöllisyyttä ajatellen.
Miten seuraamme ja kehitämme työhyvinvointia?
Teemme kaikkien asiakkaidemme kanssa yhdessä työtä työhyvinvoinnin puolesta. Tutkimuksista saatu palaute on auttanut meitä kehittämään työympäristöjä, johtanut tehokkaampaan työskentelyyn sekä vähentänyt esimerkiksi työtapaturmia ja sairauspoissaoloja. Lisäksi olemme löytäneet uudenlaisia tapoja tuottaa palvelua paremmin sekä asiakkaita että työntekijöitä ajatellen.
*(Lähde: University of Warwick)
Tutustu palveluihimme
Laadukasta palvelua joustavasti ja kustannustehokkaasti. Löydät meiltä palvelut moniin eri työvoimatarpeisiin ja henkilökohtainen ja laadukas ote näkyy palveluissamme niin, että asiakaanamme huomaat käyttäväsi niitä vielä vuosienkin päästä.
Ajankohtaista

Wippi Work ja Oda jatkavat hyvää yhteistyötä myös uusilla Odan jakelualueilla
Oda valloitti vuoden 2022 tammikuussa pääkaupunkiseudun uudenlaisella konseptillaan saaden samalla aikaan aikamoisen pöhinän toimintansa ympärille.…
Lue lisää
Uusi ura Wippiin kautta? Jessir kertoo miten on päätynyt Wippii Workin kautta töihin InfoCarelle
Jessir 21, Tekninen tukihenkilö InfoCare Tavoitan erittäin hyväntuulisen vantaalaisen Jessirin puhelimitse. Hän on työskennellyt Wippiin…
Lue lisää
PostNord aloittaa yhteistyön Reaktin kanssa Espanjassa!
PostNord Oy haluaa tarjota asiakkailleen Suomen parhaan asiakaspalvelukokemuksen logistiikan alalla. Reakt Direct S.L. on PostNord…
Lue lisää