Siirry sisältöön

Keskitymme osaamiseen ja sen kehittämiseen

Wippii Work -konserni on 2009 vuonna perustettu henkilöstöpalvelualan yritys, joka toimii koko Suomen alueella. Kehitämme työelämää paremmaksi niin työntekijöille kuin työnantajille.

Wippii Work on vuonna 2009 perustettu henkilöstöalan palveluita tarjoava yritys. Työllistämme kuukaudessa yli 700 työntekijää. Toimihenkilöinä meillä työskentelee henkilöstöalan asiantuntijoita, joilla on pitkä kokemus eri toimialojen rekrytoinneista ja henkilöstöhallinnosta.

 

 

Tausta ja historia

Wippii Work Oy perustettiin vuonna 2009 ja tarkoituksena oli silloin työllistää opiskelijoita eri ammatteihin. Tänä päivänä pyrimme löytämään mahdollisimman monelle ihmiselle kiinnostavan työpaikan asiakasyritystemme palveluksessa uratilanteesta riippumatta ja samalla autamme asiakasyrityksiämme kehittämään henkilöstöhallintoa ja liiketoimintaa.

Tärkeimmät mittarit joita seuraamme ovat työhyvinvointi, asiakastyytyväisyys sekä -uskollisuus, joiden avulla syntyy mielestämme kestävää liiketoimintaa.

Hyvinvoinnin vaikutukset ylettyvät laajalle: Hyvinvoiva työntekijä on yritykselle arvokas voimavara ja työyhteisön tehokkuus kulkee käsikädessä yleisen työhyvinvoinnin kanssa. 

728

Työntekijää

4648

Rekrytointia tehty

23914

Työhaastattelua

20M€

Liikevaihto

Ajankohtaista

Uutiset

Wippi Work ja Oda jatkavat hyvää yhteistyötä myös uusilla Odan jakelualueilla

Oda valloitti vuoden 2022 tammikuussa pääkaupunkiseudun uudenlaisella konseptillaan saaden samalla aikaan aikamoisen pöhinän toimintansa ympärille.…

Lue lisää
Tiedotteet

InfoCare ja Wippii Work edustettuna yhdessä Contact Forumissa

Tapahtumat ovat parasta antia ja siellä saa loistaa vuorovaikutteisessa ympäristössä kohtaamassa oikeita ihmisiä – tulevaisuuden…

Lue lisää
Työntekijätarinat

Uusi ura Wippiin kautta? Jessir kertoo miten on päätynyt Wippii Workin kautta töihin InfoCarelle

Jessir 21, Tekninen tukihenkilö InfoCare Tavoitan erittäin hyväntuulisen vantaalaisen Jessirin puhelimitse. Hän on työskennellyt Wippiin…

Lue lisää