Siirry sisältöön
Uutiset

Wippii Work vahvistaa johtoaan logistiikan osaajalla

Kirjoittaja:

Markus Suonpää

Toimitusjohtaja
Julkaistu 30.04.2021 Lukuaika: 2 min

Petri Toivonen siirtyy Wippii Workin operatiiviseksi johtajaksi toukokuussa 2021. 

Petri siirtyy tehtävään Bringin operatiivisen johtajan positiosta, jota ennen hän teki pitkän uran United Parcel Service Finland Oy:n palveluksessa yhtiön korkeimpana operatiivisena johtajana, vastuualueinaan koko logistinen ketju mukaan lukien kuljetukset, terminaalitoiminnot sekä niiden kehitystyö.

Uusi johtaja raportoi toimitusjohtajalle Markus Suonpäälle.

”Meillä on 12 vuoden kokemus henkilöstöpalveluiden tuottamisesta. Yhdistämällä siihen Petrin 20 vuoden vahvan osaamisen ja kokemuksen operatiivisten logistiikkatoimintojen kehittämisestä, kykenemme tuottamaan erinomaisia asiakaskokemuksia ”, sanoo Suonpää.

Petri tulee tukemaan Wippiin kasvua ja kehittämään sen asiakkaiden logistiikkaa yhdessä asiakkaiden kanssa. Muun muassa leania, tuottavuutta ja turvallisuutta.

”Erinomaisten asiakaskokemusten tuottaminen ja asiakkaan tarpeiden kehittäminen yhdistyvät Wippii Workillä mielestäni todella hyvin. Onkin hienoa päästä mukaan tällaiseen tekemisen meininkiin ja edelleen kehittämään Wippiin vahvaa kasvua”, toteaa Toivonen.

Lue myös nämä jutut

Uutiset

InfoCare on nyt osa Onitio konsernia ja yhteistyömme jatkuu Onition kanssa

Uutiset

Lehtipiste ja Pakettipiste aloittavat yhteistyön Wippii Work konsernin kanssa

Uutiset

PostNord aloittaa yhteistyön Reaktin kanssa Espanjassa!

Uutiset

Wippii Work täytti 13 vuotta – Ennätysnopean kasvun siivittämänä